Juhannuksena moni suuntaa yleensä pois kaupungista; saaristoon, mökille, veneilemään, kuka minnekin. Mitä sitten, jos juhannuksen haluaakin viettää kaupungissa? Onko vastassa autiokaupunki? Vastaus: ei ole. Ainakin Turusta löytyy tekemistä myös juhannusviikonlopulle.

Matkailuneuvonnan aukiolojat

  • 23.6. avoinna klo 9–16
  • 24.6. suljettu
  • 25.6. suljettu
  • 26.6. suljettu

Fölin aikataulut

Lisätietoja

Tutustu myös muuhun alueen juhannustarjontaan:

Tässä koottuna muutamia vinkkejä siitä, mitä Turussa ja lähiseuduilla voi juhannuksen aikaan tehdä.

Jalalla koreaksi

Juhannus ei ole juhannus ilman tansseja! Myös Turussa ja Turun alueella pääsee tanssahtelemaan hämärtyvässä keskikesän illassa. Ohjelmassa on niin perinteisempää lavatanssimeininkiä kuin viihdettä yöelämää rakastaville. Kurkkaa ainakin nämä:

Kirkkopuiston Terassi
Ruissalon Kylpylä

Uittamo Paviljonki
Vaakahuoneen paviljonki
Taattisten tila

Festivaalitunnelmaa ja musiikkia

Turun juhannusta vauhdittaa tänä vuonna täysin uusi tapahtuma: Uittamon CityJuhannus. Tapahtuman nimikin jo kertoo, että myös kaupungissa tapahtuu juhannuksena. Ohjelmaa on sekä Uittamo Paviljongin lavalla että ravintolassa. Juhannusaattona viihdyttää iskelmän parissa, juhannuspäivänä nostetaan partyfiilis kattoon ja sunnuntaina päästään pyörähtelemään menevän musiikin tahtiin.

Liput ja lisätiedot:
Uittamon CityJuhannus

Juhannus kylpylässä

Kaupunkijuhannusta voi viettää myös kylpylässä touhuten tai rentoutuen. Kylpylästä riippuen tarjolla on myös erikoisohjelmaa juhannukseksi.

Holiday Club Caribia
Naantalin Kylpylä
Ruissalon Kylpylä

Juhannus laineilla...

S/S Ukkopekka

Juhannusaattona 24.6. sekä juhannuspäivänä 25.6. höyrylaiva s/s Ukkopekka risteilee normaaliaikataulun mukaisesti, alkaen klo 11 Turusta Naantaliin ja takaisin kahdesti päivässä.

Juhannusaattoillan 24.6. erikoisristeilyjä Airistolla tehdään kaksi kappaletta. Molemmilla risteilyillä on tarjolla herkullista saaristolaisruokaa savustettuine kaloineen sekä grillattuine herkkuineen ja ohjelmassa elävää musiikkia ja tanssia.

  • Perinteinen juhannusristeily 24.6. klo 18–22
  • Juhannusyön risteily 24.6. klo 23–02

Ukkopekan juhannus

M/S Rudolfina

Juhannusaattona 24.6. järjestetään lounasristeily Airistolle klo 14–16, päivällisristeily Naantaliin klo 17–20.15 ja kokkoristeily Naantaliin illalla klo 21–01. Juhannuspäivänä 25.6. M/S Rudofina risteilee päivällisristeilyn Naantaliin klo 14–17.15. Risteilyillä pääsee nauttimaan seisovan pöydän antimista ja ihailemaan kauniita saaristomaisemia.

M/S Rudolfina

...tai kävellen

Opastetut kävelykierrokset tuovat kivaa sisältöä myös juhannusviikonloppuun. Lähde kuulemaan lisää Turun paheista tai tutustumaan tasavallan presidentin kesäasunnon puutarhaan Naantalissa. Perjantaina 24.6. klo 18–20 Kultarannan puutarhaan pääsee tutustumaan myös omatoimisesti.

Paheiden Turku -kävelykierros 25.6. klo 13
Kultarannan puutarhan kierrokset 24.–26.6.2022 klo 13.30 ja 14.30

Koko perheen juhannusohjelmaa

Flowpark

Flowparkissa pääsee juhannuksenakin kiipeilemään. Puisto on juhannusviikonloppuna auki joka päivä, juhannusaattona 24.6. ja juhannuspäivänä 25.6. klo 12–20, sunnuntaina 26.6. klo 12–18.

Flowpark

Muumimaailma

Juhannuksena 24.–25.6. Muumimaailmassa vietetään Muumiperheen kanssa koko perheen taianomaista juhannusta. Niiskuneiti tekee juhannustaikoja, Muumipappa on rakentanut juhannussalon ja Nuuskamuikkunen kertoo juhannustarinaa. Vietetäänpä viikonlopun aikana myös Pikku-Myyn syntymäpäiviäkin. Muumimaailma on avoinna klo 11–17.

Muumimaailma

Lasten juhannusjuhlat Seikkiksessä

Seikkiksen perinteiset lasten juhannusjuhlat tuovat keskikesän tunnelman! Tapahtumaa vietetään torstaina 23.6. klo 11–15 Seikkailupuiston leikkipuistoalueella.

Juhannussalko saa koristuksensa ja taidepajassa askarrellaan sieviä silkkipaperikukkaseppeleitä. Juhannussalon pystyttämisen jälkeen leikitään myös yhdessä pihalla. Luvassa myös tunnelmallista juhannusmusiikkia Duo Kajastukselta.

Lasten juhannusjuhlat

SuperPark Turku

Koko perheen sisäaktiviteettipuisto SuperPark on avoinna juhannusaattona 24.6. ja juhannuspäivänä 25.6. klo 11–17. Sunnuntaina 26.6. puisto on suljettu.

SuperPark Turku

Nuorille ja nuorille aikuisille

Vimmassa otetaan torstaina 23.6. klo 12–15 varaslähtö juhannukseen kädentaitojen ja kesäisen yhdessäolon merkeissä. Jo lähes perinteeksi muodostuneet Vimman juhannusjuhlat tarkoitettu 10–28-vuotiaille. Sään salliessa osittain talon sisäpihalla. Ei ole ennakkoilmoittautumista.

Vimman juhannusjuhlat

Musiikkikomediaa juhannukseen

Samppalinnan Kesäteatteri viihdyttää musiikin ja komedian ystäviä juhannusaattona. Mielensäpahoittaja – iloisempia lauluja odotellessa tuo tuttuun hahmoon jotain täysin uutta, sillä tällä kertaa Mielensäpahoittaja seikkailee varta vasten Samppalinnan Kesäteatterille kirjoitetussa musiikkikomediassa. Esitys juhannusaattona 24.6. klo 18.

Samppalinnan Kesäteatteri: Mielensäpahoittaja-mussikaali

Kauppatori ja Kauppahalli palvelevat juhannusaattona

Kauppatori on auki juhannusviikolla maanantaista torstaihin kello 7–18 ja juhannusaattona kello 7–13. Kauppahalli taas palvelee asiakkaita ennen juhannusta vielä aattona klo 8–12. Molemmista paikoista saat napattua mukaasi kätevästi vaikkapa tuoreet vihannekset ja uudet perunat, torilta myös juhannuskukat..

Ravintolat

Juhannuksena ruoka maistuu, vietti sitä sitten maalla tai kaupungissa. Ainakin seuraavat ravintolat palvelevat nälkäisiä myös juhannuksena. Tarkista aukioloajat ravintoloiden omilta sivuilta.

Bistro Elli (avoinna 24.–26.6.)
Coffee House Wiklund (avoinna 24.–26.6.)
Grill it! Marina (avoinna 24.–26.6.)
Kirkkopuiston Terassi (avoinna 24.–25.6.)
NOOA (avoinna 24.–26.6.)
Panimoravintola Koulu (avoinna 24.–26.6.)
Svarte Rudolf (avoinna 24.–26.6.)
Tiirikkala (avoinna 24.–26.6.)
Trattoria Wiklund (avoinna 24.–26.6.)
Vaakahuoneen paviljonki (avoinna 24.–26.6.)
Walo Rooftop Bar (avoinna 24.–26.6.)
Holiday Club Caribian ravintolat

  • Hesburger (avoinna 24.–26.6.)
  • Classic Pizza (avoinna 24.–26.6.)
  • O'Learys (avoinna 24.–25.6.)

Lisätietoja saat kohteilta ja tapahtumajärjestäjiltä. Visit Turku ei vastaa muutoksista.