Turun seudulla valmistaudutaan toiveikkaana alkavaan matkailukesään. Vaikka edessä on jälleen sesonki pandemian varjossa, kesä 2020 osoitti kotimaisten matkailijoiden loiventavan matkailualan ahdinkoa.

Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy:n tutkimusten* mukaan Turku onnistui heinä-elokuussa 2020 jopa lisäämään 12 prosenttia kotimaisten matkailijoiden saapumisia rekisteröityihin majoitusliikkeisiin vuoteen 2019 verrattuna. Samaan aikaan koko maassa kotimaisten matkailijoiden saapumiset vähenivät kolme prosenttia.

– Suomalaisten innostus ja halu matkustaa kotimaassa hyödynnetään Turun seudulla myös tänä kesänä. Matkailijoille tarjotaan kattavasti inspiroivaa tietoa alueen terveysturvallisista kohteista, aktiviteeteista, tapahtumista ja jopa uusista palveluista, joita on kehitetty poikkeusaikana, kertoo Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

Visit Turulla ja Kiss my Turku -markkinointikonseptilla on tärkeä rooli paikallisen matkailun vauhdittajana. Hellén painottaa hyvää yhteistyötä paitsi turkulaisten matkailutoimijoiden myös saaristokohteiden ja Visit Naantalin kanssa. Turun seudun yhteisenä valttina on monipuolinen matkailutarjonta.

– Luontomatkailu on kasvattanut suosiotaan pandemian aikana, mutta matkailijat haluavat yhä kokea myös eläväistä kaupunkikulttuuria ravintoloineen, konsertteineen, teemapuistoineen ja nähtävyyksineen. Saariston syleilemä Turun seutu on lyömätön yhdistelmä molempia.

Turun majoitusliikkeiden käyttöaste kestää vertailun

Vuonna 2020 Turun seudulle tehtiin arviolta noin 1,6 miljoonaa kotimaanmatkaa, mikä oli 26 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. TAK:n tutkimusten mukaan Turun seutukunnassa rekisteröitiin vapaa-ajan yöpymisiä 1,7 asukasta kohden, kun esimerkiksi Tampereen seutukunnassa vertailuluku on 1,5 ja Helsingin seutukunnassa 1,0. Kaupunkien vertailussa Turku pärjää hyvin, kun verrataan majoitusliikkeiden käyttöastetta.

– Turussa majoitusliikkeiden käyttöaste kasvoi voimakkaasti vuonna 2019. Vaikka koronavuonna 2020 käyttöaste putosi Turussa 26 prosenttia, se oli silti korkeampi kuin Helsingissä ja Tampereella, Hellén vertaa.

Aiempaa suurempi osa matkailijoista yöpyi Airbnb- ja vuokramökkikohteissa, ja Turussa näiden myynti kasvoi huhti-joulukuussa yhdeksän prosenttia vuodesta 2019.

– Matkailu on alueellisesti merkittävä elinkeino. On ilahduttavaa, että matkailutoimijat eivät ole lamaantuneet edes poikkeusaikana, vaan ovat mukautuneet tilanteeseen parhaansa mukaan. Vuonna 2020 kotimaiset matkailijat jättivät Turun seudulle 195 miljoonaa euroa.

Kansainvälinen PR-työ tärkeää myös pandemian aikana

Matkustusrajoitusten takia koronavuosi 2020 näkyy odotetusti romahduksena ulkomaisten matkailijoiden määrässä. Turun majoitusliikkeissä ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 74 prosenttia vuodesta 2019.

– Romahdus vei maakunnan yrityksiltä myyntituloa 124 miljoonaa euroa. Menetetty summa oli lähes kolminkertainen ulkomaisista matkailijoista yhteensä vuonna 2020 saatuun myyntituloon nähden, Hellén kertoo.

Ulkomaiset matkailijat tekivät viime vuonna Varsinais-Suomeen noin 200 000 matkaa ja jättivät maakuntaan 46 miljoonaa euroa. 85 prosenttia ulkomaisista matkailijoista saapui EU-maista.

– Vaikka matkailu ulkomailta Turkuun elpyy kotimaista matkailua hitaammin, Visit Turku ei ole unohtanut kansainvälistä PR-työtä edes pandemia-aikana. Olemme tuoneet Turun vetovoimaa näyttävästi esille muun muassa virtuaalisilla matkamessuilla, Hellén kertoo.

– Roolimme painottuu vaiheeseen ennen vierailua eli teemme valtavasti työtä, jotta matkailijat lähellä ja kaukana päättäisivät matkustaa Turkuun. Kansainvälinen Clean & Safe -konsepti on avainasemassa viestiessämme Turusta terveysturvallisena ja vastuullisena matkakohteena.

Lue lisää:

Turku terveysturvallisena matkakohteena – Clean & Safe Turku -sivusto
Visit Turun matkailuvinkeistä Kiss my Turku -matkailusivustolla

*Tiedotteen tilastotiedot ja tulokset perustuvat vuoden 2020 TAK Rajatutkimukseen, jota on tehty Suomen ulkoraja-asemilla vuodesta 1997 lähtien sekä kesäkuussa 2020 käynnistettyyn Suomalaisten kotimaan matkailu -tutkimukseen, johon vastaa 1000 yli 15-vuotiasta suomalaista kuukausittain. Haastateltuja ulkomaalaisia matkailijoita oli 8 544 ja suomalaisia 8 090.