Suomen saaristo on menestynyt erinomaisesti kansainvälisessä Sustainable Tourism Award -kilpailussa. Turun saaristossa toimivat melonta- ja elämysyritys Aavameri ja matkailu-, kokous- ja virkistyskohde Herrankukkaro palkittiin vastuullisen matkailun ja kestävän kehityksen eteen tekemästään työstä.

Kestävän matkailun kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Baltic Sea Tourism Forum -tapahtuman yhteydessä. Yhdeksän itämerivaltion Sustainable Tourism Award -kilpailussa palkittiin parhaimmat kestävän kehityksen toimijat heidän saavutuksistaan vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden saralla paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Voittajat valitsi kansainvälinen asiantuntijapaneeli The Council of the Baltic Sea States -jäsenvaltioista, Virosta, Suomesta, Saksasta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja Ruotsista.

Kilpailussa oli kolme sarjaa: kestävin matkailukohde, kestävin matkailupalvelu sekä kestävin matkailuyritys. Matkailuyritysten sarjassa Suomeen ja Turun saaristoon toivat kaksoisvoiton Aavameri ja Herrankukkaro.

Saavutus on merkittävä, koska osallistujia oli laajasti eri Itämeren rannikkovaltioista. Turun saaristossa toimivat Aavameri ja Herrankukkaro olivat ainoat suomalaiset yritykset, jotka nousivat palkittujen joukkoon.

- On hienoa, että suomalaiset matkailuyritykset ovat rakentaneet toimintansa vastuulliseksi ja se on huomioitu nyt tuplavoittona. Nämä palkinnot menivät täysin oikeaan osoitteeseen ja varmasti kannustavat voittajia myös valitsemallaan tiellä, kertoo tuomaristossa toiminut Business Finlandin kehityspäällikkö Terhi Hook.

- Kestävän matkailun periaatteet ovat yhä tärkeämpiä, ja COVID-19-pandemia on antanut meille mahdollisuuden kiinnittää enemmän huomiota niiden arvoon: alamme ymmärtää paremmin luontoa, ihmisiä ja alueita, joten luomme ja tarjoamme matkailutuotteita vastuullisemmin. Uskon, että parhaimmat palkittiin tänään, ja Liettuan käynnistämä kestävän matkailun kilpailu tulee joka vuotiseksi, sanoo kilpailun tiedotteessa talous- ja innovaatioministeri Rimantas Sinkevičius.

Aavameri – portti elämysten saaristoon

Kilpailun pääpalkinnon voittanut Aavameri järjestää opastettuja melontaretkiä ja -kursseja kotimaisille sekä kansainvälisille asiakkaille. Yritys toimii sekä Suomessa Saaristomerellä että monessa upeassa kohteessa ulkomailla, kuten Iso-Britanniansa, Norjassa ja länsi-Ruotsissa. Aavameri tarjoaa myös tarvittavat välineet ja asiantuntevan opastuksen, reittisuunnittelun ja huoltopalvelut retken ajaksi.

Aavamerellä on kansallinen Laatutonni ja kansainvälinen PAN Parks -sertifiointi, jotka kertovat laadusta ja kestävää kehitystä korostavasta työstä.

- Alusta asti tavoitteenamme on ollut tarjota erittäin laadukkaita koulutuksia ja aktiviteetteja, joissa otetaan huomioon sekä asiakkaat että luonto. Toimimme rakkaudesta saaristoon ja myös asiakkaillemme luonto ja autenttisuus ovat tärkeitä. Aavameren melontaretket ja -matkat toimivat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja meillä on ympäristö- ja ekoturismiohjelma, joka säätää toimintaamme”, kertoo Aavameren omistaja, Benjamin Donner.

Herrankukkaron - saariston toisenlainen maailma

Herrankukkaro on vanhan kalastajatilan ympärille rakentunut omaleimainen matkailu-, kokous- ja virkistyskohde. Enimmäkseen ryhmille ja yrityksille tarkoitettu kylämiljöö palvelee asiakkaita ympärivuotisesti. Herrankukkaron liiketoiminta perustuu luonnon kunnioitukseen ja toimintaa kehitetään ja laajennetaan ympäröivän luonnon ehdoilla. Yrityksen ruokatarjonta nojautuu paikallisiin lähiruokatuotteisiin saariston kalojen ollessa pääosassa. Yrityksen toiminnassa otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon kestävyys ja vastuullisuus ja siitä viestivät myös saavutettu Green Key -sertifikaatti sekä Sustainable Travel Finlad -merkki.

- Herrankukkaron perustamisesta lähtien, eli 30 vuoden ajan, ympäristö- ja sosiaalivastuu ovat olleet yrityksemme perustajalle luontaista oman ulkosaaristolaistaustansa vuoksi. On ollut kannustavaa huomata, että maailmallakin osataan arvostaa meidän johdonmukaista työtämme ympäristön eteen”, iloitsee kyläpäällikkö Karioskari Kangas.

- Kun yritystemme arvot kohtaavat, on myös yhteistyö luontevaa. Tulemme tarjoamaan yhteisiä kestävän matkailun paketteja, jossa yhdistyvät molempien yritysten parhaat palat. Jatkossa matkailijat pääsevät siis nauttimaan yhteisen saaristomme kauneudesta kajakkien kyydissä ja illalla rentoudutaan Herrankukkaron savusaunojen löylyissä, toteaa Herrankukkaron vanhaisäntä Pentti-Oskari Kangas.

Sustainable Tourism Award -kilpailun kaikki voittajat:

Most sustainable tourist destination winners:

1. Pärnu City, Estonia (Pärnu City Government)
2. Saaremaa, Estonia (Visit Saaremaa, Saaremaa municipality)
3. Valdemarsvik, Sweden (Valdemarsvik Municipality)

Special prize: Lithuanian Countryside, Lithuania (Lithuanian Countryside Tourism Association)

Most sustainable product or service:

1. Sinatur Hotel & Konference, Denmark
2. Aavameri Sea Kayaking, Finland
3. Do the North, Sweden

Most sustainable tourism services provider:

1. Aavameri Sea Kayaking, Finland
2. Herrankukkaro Oy, Finland
3. Marcus Eldh, Sweden