Visit Turku haluaa silittää myötäkarvaan Turussa matkailevia – myös eläinten ystäviä lemmikkeineen. Siksi uuden Eläinten Turku -kävelykierroksen teemana ovat kaupungin eläimet sekä eläimiin liittyvät tarinat, faktat, historia ja nykyaika. Myös karvaturrit ovat tervetulleita opastetulle kierrokselle.

– Turku on käveltävän kokoinen kulttuurikaupunki, jonka tunnelmaa on mukava nuuhkia myös tassutellen yhdessä lemmikin kanssa, toteaa Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

– Opastetut teemakävelyt ovat jo pitkään olleet suosittuja tuotteita Visit Turun palvelutarjonnassa ja erityisen hyvin ne sopivat nyt tähän aikaan, kun kotimaanmatkailu on keskiössä ja ihmiset mielellään tutustuvat kaupunkiin ulkoillen.

Visit Turku järjestää ensimmäiset Eläinten Turku -kävelykierrokset lokakuun alussa Eläinten viikolla. Kierrokselle voi ostaa kymmenen euron lipun verkkokaupasta Kissmyturku.fi-sivustolta tai Visit Turun matkailuneuvonnasta Kauppatorin Monitorista, joka on lähtöpaikka puolentoista tunnin teemakävelylle.

– Kävelykierroksia järjestetään pienryhmille myös tilauksesta. Silloin kierros voidaan järjestää erikseen sovittuna ajankohtana, Hirvenoja vinkkaa kaveriporukoille ja harrasteryhmille.

Matkaa mietittävä lemmikin vinkkelistä

Visit Turun halu nostaa eläimet kävelykierroksen teemaksi kumpuaa luontevasti paikallisesta matkailusta. Turussa järjestetään vuosittain useita eläinaiheisia tapahtumia, jotka tuovat eläinrakkaita vierailijoita kaupunkiin.

– Matkailijat ja tapahtumien kävijät kysyvät usein meiltä Visit Turusta, mihin kohteisiin kaupungissa voisi mennä koiran tai muun lemmikin kanssa. Näistä kyselyistä alkoi aikanaan keskustelu ja ideointi, miten voisimme palvella eläinten ystäviä yhä paremmin, Hirvenoja taustoittaa.

Lemmikin kanssa reissatessa matkailijan on mietittävä esimerkiksi kulkureittejä, ruokailuja ja yöpymistä nelijalkaisen näkövinkkelistä. Hirvenojan mukaan Turku on eläinystävällinen kaupunki.

– Täällä on paljon majoituspaikkoja, joissa voi yöpyä lemmikin kanssa. Kesäisin jokirannan terasseilla koiralle tarjottava vesikuppi kuuluu etikettiin, ja joissakin hotelleissa koirat melkeinpä hemmotellaan piloille, Hirvenoja perustelee hymyillen.

Koska matkakohteen asenne vaikkapa koiria kohtaan ei ole vierailijalle itsestään selvää, Visit Turku ilahtui Turun Ydinkeskustayhdistyksen uudesta tavasta tukea paikallisten yritysten viestintää. Koirat ovat meille tervetulleita -ovitarrat ovat olleet yritysten käytössä elokuusta lähtien.

– Ydinkeskustayhdistyksessä tehtävänämme on ottaa huomioon kaikki keskustassa asioivat kuluttajat. Ovitarrat kertovat asiakkaille helposti sen, että koiratkin voivat tulla mukaan asioimaan tai viettämään omistajansa kanssa aikaa – onpa kyse myymälästä, ravintolasta tai vaikka hotellista. Yrittäjät ovat ottaneet tarrat ilolla vastaan, kertoo Ydinkeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Järvelä.

Katso myös Visit Turun matkailutärpit eläinten ystävälle.