Turkulainen Flowpark on valittu Vuoden Kotimaan Matkailuyritykseksi. Kotimaan Matkailumessujen asiantuntijaraati palkitsi Flowparkin kasvuhalukkuudesta, rohkeudesta ja halusta investoida kotimaan matkailuun. Tunnustus jaettiin Tampereen Supermessuilla 21.4.

Flowpark

  • Seikkailupuistokonsepti, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2010.
  • Toimii jo kuudella paikkakunnalla
  • Sesonki on toukokuusta lokakuulle.

Lisätietoja

Flowpark on vuonna 2010 toimintansa aloittanut seikkailupuistokonsepti, joka on levittäytynyt valtakunnalliseksi toimijaksi. Flowpark toimii jo kuudella paikkakunnalla. Osa puistoista on emoyrityksen omia ja osa toimii yrittäjävetoisesti.

- Tavoitteenamme on ollut rakentaa vaihtoehto perinteisille huvipuistoille ja vapaa-ajan aktiviteeteille. Alusta asti on ollut selvää, että Turun puiston pohjalta lähdetään kehittämään valtakunnallista ketjua, kertoo King of Monkeys Janne Kalhama.

- Tavoitteenamme on ollut rakentaa vaihtoehto perinteisille huvipuistoille ja vapaa-ajan aktiviteeteille.

Janne Kalhama, King of Monkeys

Valinnassa painotettiin myös yrityksen luontoa kunnioittavaa toimintatapaa sekä yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä matkailualan muiden yrittäjien ja organisaatioiden kanssa. Flowpark on liikunnallinen matkailukohde. Kalhaman mukaan puistoon voi tulla yhtä lailla pitämään vaihtoehtotreenit tai viettämään koko perheen lomapäivää.

- Se, että puistoissamme ihminen itse on toiminnan moottori ja haastetta on riittävästi, saa ihmiset tulemaan uudestaan.

Palkintoraati antoi tunnustusta myös sille, että henkilökunnan koulutukseen panostetaan yrityksessä jatkuvasti. Flowpark työllistää yli 70 kausityöntekijää. Brändin vahvistamiseen ja konseptin kehittämiseen kiinnitetään vahvasti huomioita ja Flowparkista onkin muodostunut yleistermi seikkailupuistoille.

- ”Flowparkeissa” käydään kuulemma ulkomailla asti, vaikka toistaiseksi emme ole laajentaneet toimintaa rajojen ulkopuolelle, naurahtaa Kalhama.

Flowpark tavoittelee tulevalla kaudella 100 000 kävijää. Sesonki on toukokuusta lokakuulle.