Kaarinassa syntynyt Touko Laaksonen (1920‒1991) loi Tom of Finlandin, josta tuli yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista brändeistä. Tänä keväänä Touko Laaksosen elämä ja taide ovat Turussa esillä näkyvämmin kuin koskaan aiemmin.

Turun seudulta Kaarinasta maailmalle lähteneen taiteilijan perintö näkyy Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmassa Turussa vuonna 2017 monella tapaa. Turun Kaupunginteatteri kantaesittää Tom of Finland -musikaalin ja Wäinö Aaltosen museossa voi nähdä Touko Laaksosen elämästä ja elämäntyöstä kertovan Touko Laaksonen – Tom of Finland / Musiikista ja miehistä -näyttelyn. Elokuvateattereissa ympäri maan pyörii parhaillaan myös Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva, joka sai ylistävän vastaanoton mm. Göteborgin elokuvajuhlilla tammikuussa. Elokuvan tekemisen vaiheista ja taustoista kertova ainutkertainen näyttely Behind the Scenes: Tom of Finland Movie on puolestaan nähtävillä Turun Logomossa. Lisäksi Touko Laaksosen elämään tutustuttaa myös Visit Turun opastettu kierros ryhmille.

”Touko Laaksonen – Tom of Finland / Musiikista ja miehistä”
Wäinö Aaltosen museo 19.3. asti

Wäinö Aaltosen museon näyttely ”Touko Laaksonen – Tom of Finland / Musiikista ja miehistä” kuvastaa Laaksosen elämää ja olemusta hänen kirjeidensä, valokuviensa ja lempimusiikkinsa kautta. Näyttelyssä kerrotaan Laaksosen elämänvaiheista ennen ja jälkeen nimimerkin synnyn. Vaiheista muusikkona, työstä mainosalalla ja Tom of Finlandina mainetta saaneena taiteilijana. Suhde musiikkiin on näyttelyn keskeinen juonne. Näyttely osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja avoinna 19.3.2017 asti.

Valokuvin ja eri vuosikymmeniltä peräsin olevien teoksin – niin Touko Laaksosen kuin Tomin - kerrottu elämäntarina on myös pala 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kertomusta. Laaksonen syntyi Tarton rauhan solmimisvuonna 1920. Hän oli 12-vuotias Mäntsälän kapinan aikoihin, kirjoitti ylioppilaaksi talvisodan varjossa ja aloitti keväällä 1940 asepalveluksensa, joka venähti lähes viiden vuoden mittaiseksi jatkosodan syttyessä kesällä 1941. Hänet kotiutettiin 4. luokan Vapaudenristillä palkittuna luutnanttina 17.11.1944.

Tom of Finland -musikaali
Turun kaupunginteatteri 6.5. asti

Turun kaupunginteatterin musikaali Tom of Finland kertoo matkan Tom of Finlandiksi. Se näyttää kaarinalaisen opettajaperheen lahjakkaan, omalaatuisen pojan tien maailman tunnetuimmaksi suomalaistaiteilijaksi. Mieheksi, joka piirsi fantasiansa niin tosiksi, että miljoonat miehet löysivät itsensä ja seksuaalisuutensa ja enemmänkin: Tomin piirrokset antoivat heille syyn avata silmänsä aamulla. Enemmistölle Laaksosen työt raottivat verhoa maailmaan, joka siihen asti oli ollut tuntematon, varjoissa, jopa kielletty ja rangaistava.

Musikaalin ovat säveltäneet Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos. Ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Reija Wäre.

Esitys on tekstitetty englanniksi.

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie
Logomo 13.8. asti

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie -näyttely päästää katsojat kulissien taakse ja tarjoaa ikkunan elokuvan teon maailmaan. Dome Karukosken ohjaama kansainvälinen elämäkertaelokuva kertoo inspiroivan tarinan taiteilija Touko Laaksosesta eli Tom of Finlandista, joka muutti maailmaa piirtämällä. Turun Logomossa on nähtävillä elokuvan rekvisiittaa, puvustusta, lavastusta, making of -valokuvia ja tekijöiden videohaastatteluja. Näyttelyn sisältö soveltuu koko perheelle ja tila on esteetön.

Behind the Scenes: Tom of Finland Movie Logomossa 23.2.–13.8.2017.
Aukioloajat: 23.2.–4.6. ti–su 11–19 ja 5.6.–13.8. ma-su 11–19.

Opastettu kierros Touko & Tom Turussa
tilattavissa Visit Turusta 13.8. asti

Visit Turun kautta on varattavissa opastettu Touko & Tom Turussa –kierros, jonka aikana kuullaan tarinoita Toukon lapsuudesta ja sen aikaisesta Turusta. Kierroksella nähdään hänen elämäänsä kiinteästi liittyneitä paikkoja ja samalla pohditaan sitä, mikä merkitys Toukolla ja hänen edustamillaan arvoilla on tämän päivän Turussa. Kierros päättyy Behind the Scenes: Tom of Finland Movie –näyttelyyn.

Kierroksen kesto: 2,5 tuntia ja ryhmän suosituskoko: 10-40 henkilöä. Kierros on järjestettävissä ma–la 23.2.–13.8. näyttelyn aukioloaikojen mukaan.
Hinta: 10-15 henkilön ryhmät 29€/hlö, 15-20 henkilön ryhmät 25€/hlö, 21-30 henkilön ryhmät 22€/hlö, 30-40 henkilön ryhmät 20€/hlö.

Hinta sisältää opastuksen ja sisäänpääsymaksut Logomon Behind the Scenes –näyttelyyn. Opastuskielet suomi, ruotsi tai englanti.

Kierros toteutetaan ryhmän omalla bussilla. Lisämaksusta on mahdollista järjestää myös mm. opastus näyttelyyn, kahvitarjoilut ja bussikuljetukset.

Varaukset Visit Turun myyntipalvelusta: myynti@visitturku.fi

Muuta

Hotellipaketit

Tom of Finland -tuotteet

Logomon Behind the Scenes -näyttelyn yhteydessä sijaitsevasta kaupasta on saatavilla Tom of Finland -matkamuistoja, kuten kasseja, kangasmerkkejä, Finlaysonin ToF-lakanoita sekä elokuvan puvustamon tekemiä tuotteita. ToF-lakanoita löytyy myös Finlaysonin omasta kaupasta Hansakorttelista (Eerikinkatu 15).

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen, Turun kaupunginteatteri

Asiasanat: