Tanssiteatteri ERI

Yliopistonkatu 7
20100 Turku
+358 2 250 1032

Lisätietoja

Lippuvaraukset

Tanssiteatteri ERIn perustivat vuonna 1989 tunnetut suomalaiset tanssija-koreografit Tiina Lindfors, Lassi Sairela ja Eeva Soini. Ryhmä tuli nopeasti tunnetuksi omaperäisistä ja vaikuttavista tanssiesityksistään sekä Suomessa että ulkomailla.

Kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana ERI on luonut rohkeasti monipuolisen ohjelmiston, johon kuuluu yli 120 teosta. Teatterilla on noin 130 esitystä vuodessa, joista kantaesityksiä 3–4. Kotimaan lisäksi ERI on esiintynyt mm. Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Romaniassa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Italiassa, Espanjassa, Itävallassa, Kreikassa, Turkissa, Beninissä, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Kiinassa. Suuri osa ERIn tanssiteoksista on myös televisioitu.

Tanssiteatteri ERIlle on myönnetty läänin taidepalkinto ja vuonna 1995 ERI sai arvostetun Suomi-palkinnon tunnustukseksi taiteellisesta työstään. Lisäksi ryhmän jäsenet ovat saaneet lukuisia henkilökohtaisia apurahoja ja palkintoja. Viimeisimpänä teatteri on saanut Varsinais-Suomen liiton Aurora-mitalin 2013 ja Turun Teatterikerhon Naamio -tunnustuspalkinnon vuonna 2009.

Absurdi, hauska ja koskettava Polttopiste-teos avaa Tanssiteatteri ERIn 30-vuotisjuhlavuoden. Kirjailija Tommi Kinnunen ja koreografit Lassi Sairela ja Eeva Soini jatkavat yleisön rakastamaa Sata lasissa -teoksesta alkanutta yhteistyötä. Tällä kertaa lavalla kohtaavat arkienkelit ja siirtymävaiheen konsultti. Illan saatossa päiväperhojen lyhyt lento ja pilvien johtoryhmä kuljettavat katsojat uusiin korkeuksiin. Tuonelan virralla järjestetään myös soutukilpailut ja maaliin osutaan saappaat edellä. Valosuunnittelija Esa Kyllönen juhlii teoksen yhteydessä 40-vuotistaiteilijajuhlaansa.

  • Ensi-ilta: 30.1. klo 19
  • Muut näytökset: 2.2.–5.4.
  • Kesto: 2 tuntia (sis. väliaika)

Tiina Lindforsin Passiosta on muodostunut monelle pääsiäisen perinne. Teoksen on säveltänyt säveltäjä Arvo Pärt. Tanssiteatteri ERI esittää teosta neljästi pääsiäispyhien aikana. Tanssiteatteri ERIn intiimissä tilassa, katsojat pääsevät lähemmäs esiintyjiä.  Aistielämyksestä tulee entistä voimakkaampi. Liikkeet, valot ja musiikki välittävät tarinaa voimallisemmin kuin mihin sanoilla pystyy. Esa Kyllösen nerokkaat valot tukevat oivallisesti draaman kulkua ja koreografia fokusoituu katsojille lähes henkilökohtaisena matkana pääsiäisen vahvaan tragediaan. Teoksessa tanssii koko ERIn ensemble sekä vierailija Helena Romppanen Simon Kyreneläisen roolissa. Jeesuksen viittaa kantavat sekä naiset että miehet ja kokonaisuus painottaa Kristuksen universaalia rakkauden sanomaa.

  • Näytökset: 18. – 21.4. klo 19
  • Kesto: 1 tunti (ei väliaikaa)

Juhlavuoden kunniaksi ERI tuo ohjelmistoon koko perheen värikylläisen sadun Liisa Ihmemaassa. Koreografi James McNamara toteuttaa englantilaisen lastenkirjallisuuden tunnetuimpiin klassikoihin kuuluvan Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -sadun.  Mielikuvituksellinen seikkailu saa tanssillisessa ja visuaalisessa toteutuksessaan runsaasti humoristisia sävyjä sadun ominta luonnetta kunnioittaen. Esitys kestää noin 40 minuuttia ilman väliaikaa. Liisa Ihmemaan on ohjannut ja koreografioinut ERIn brittivahvistus James McNamara. McNamara on urallaan myös työskennellyt lapsille suunnatuissa tanssiproduktioissa mm. Pariisin Disneylandissa, BBC:llä sekä Lontoon West Endillä.

  • Ensi-ilta: 4.5. klo 14
  • Muut näytökset: 5.–25.5.
  • Kesto: 40 min (ei väliaikaa)

Tanssiteatteri ERIn syksyn aloittaa Baila Afrika -kyläjuhlat. Ilma väreilee suolaa ja Guineanlahden tuulta. Aaltojen majesteettinen kruunu viivyttelee murtuessaan kuin uni. Palmujen lehvistö toistaa samaa lumoa, hidasta, yliluonnollista tanssia. Luvassa eksoottisia värejä ja makuja, rumpuja ja rytmin taikaa sekä tanssin huumaa. Beniniläinen rumpuvirtuoosi ja multi-instrumentalisti Noel Saïzonou saa parikseen kaksi lyömäsoitinten mestaria Akim Colorin, joka on niin ikään Beninistä ja turkulaisen Mikko Väärälän. He luovat huumaavia rytmejä. Hypnoottisen musiikin yllä loistavat jälleen Tanssiteatteri ERIn tanssijat. Illassa on uutena tähtenä mukana Noelin 12-vuotias poika Oscar. Juhlien kiitettynä huipentumana tarjotaan afrikkalainen buffet juomineen. Sen reseptit on laatinut kirjailija-toimittaja Vivi-Ann Sjögren, joka kertoo illan aikana myös kiehtovia tarinoita Beninistä.

  • Näytökset: 29.8.–21.9.
  • Kesto: 2 tuntia (sis. väliaika)

Lisätietoja

Lippuvaraukset