Heideken

Sepänkatu 3
Turku

Lisätietoja

Sanotaan, ettei ole oikea turkulainen, jos ei ole syntynyt Heidekenillä. Harmin paikka, sillä legendaarinen synnytyssairaala lopetti toimintansa jo 1995.

Mistä niitä turkulaisia oikein tulee, kun ainut oikea paikka syntyä lopetti toimintansa kohta kaksikymmentä vuotta sitten? Uudemmat kaupunkilaiset syntyvät Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, mutta osa Heidekenin jäämistöstä on esillä Turun terveydenhuoltomuseossa (Kunnallissairaalantie 20).

Heidekenin tarina alkoi vuonna 1890, kun lääketieteen tohtori Carl von Heideken perusti yksityisen synnytyslaitoksen. Vuonna 1914 von Heideken kuoli yllättäen, ja erinäisten käänteiden jälkeen leski möi talon kaupungille. Siitä alkoi historia turkulaisten kunnallisena synnyinpaikkana, joskin Heidekenin kohtalo synnytyslaitoksena oli aika ajoin vaakalaudalla 1940-luvulta alkaen. Lopulta, pitkällisen veivuun jälkeen, synnytykset siirrettiin kokonaan TYKSiin 1995, ja Heideken sulki ovensa synnytyslaitoksena. Talossa ehti kuitenkin syntyä peräti 150.000 turkulaista. Kuten Heidekenin inhimillisesti rikkaaseen historian kuuluukin, on talolla oma kummituskin, Harmaa Rouva. Häntä arvellaan vanhaksi hoitajaksi, joka huolehtii siitä, että lapsilla on kaikki hyvin.  

Tätä nykyä talossa toimii perhetalo Heideken, jossa pitävät majaansa lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa toimivat järjestöt, mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Perhetalo Heidekenille voi tulla omatoimisesti tutustumaan aina kun ovet ovat avoinna eli arkisin ma–pe klo 8–16 välillä sekä erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien aikana. Talon historiaan voi tutustua myös osoitteessa www.perhetaloheideken.fi, josta löytyy tietoa talon tapahtumista, poikkeamat aukioloaikoihin sekä toimijoiden yhteystiedot.

Lisätietoja