Culture Walk 3

Vanhan Suurtorin alue
Turku
Vanha Suurtori on Turun vanha keskusta. Culture Walkin kolmas osuus tutustuttaa sinut kauniiseen Luostarin Välikatuun makasiineineen, joulurauhan julistuksestakin tuttuun Brinkkalan taloon sekä kauniiseen tori- ja puistoalueeseen, joka toimii erilaisten tapahtumien pitopaikkana ympäri vuoden.

1. Luostarin Välikatu

Hieman piilossa sijaitseva Luostarin Välikatu on toiminut ennen Turun moninkertaisia palotragedioita kaupungin valtaväylän johtaen nimensä mukaisesti läpikulkijansa vaihtoehtoisesti joko dominikaaniluostariin tai Vanhan Suurtorin ja Tuomiokirkon läheisyyteen. Keskiajalla kyseistä katua käyttäneet uskon ihmiset, kuten nunnat ja munkit, ovat kuitenkin vaihtuneet 2010-luvun kännykkäkamerakansaan ja elokuvantekijöihin. Ihmekös tuo, sillä katu loistaa eurooppalaistyylistä kauneutta – kurkista esimerkiksi Instagramista #luostarinvälikatu.

  • Tee tämä: Aikamatkusta keskiajalle läpi punertavan kadun tai fiilistele sen eurooppalaista henkeä kuuntelemalla paikan päällä klassista musiikkia tai syömällä patonkia.

2. Brinkkalan talo

Brinkkalan talo on suomalaisille tuttu erityisesti joulurauhan julistuksesta, mutta se on toiminut myös Suomen ensimmäisen poliisilaitoksen tilana vuodesta 1816 vuoteen 1986 saakka. Vaikka poliisit ovat alueelta jo muuttaneetkin, matkailija voi silti huomata sisäpihalla jäännöksiä poliisilaitoksen ajoista: ikkunoiden suojana ovat leipävarkaita ja murhaajia pidätelleet kalterit, ja seinissä on jo haalistuneita poliisilaitokseen viittaavia kirjoituksia sekä suomeksi, ruotsiksi että venäjäksi. Itseasiassa Brinkkalan talon seinien suojassa lampaita laski myös Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Aleksanteri I Turun vierailullaan vuonna 1812 Suomen juuri päädyttyä Venäjän vallan alle.

Aiemmin lähinnä parkkipaikkana toimineen Brinkkalan sisäpihan kulttuuritoiminta on vilkastunut 1980-luvulta lähtien. Nykyään tyylikäs toisinajattelija voikin paikallisten urbaanin vaihtoehtokulttuurin edustajien tavoin nauttia siellä muun muassa elokuvanäytöksistä, vegaanisista ruoista, musiikista, taiteesta tai pikkuputiikkien antimista.

  • Tee tämä: Jos et ehdi jouluksi kuuntelemaan joulurauhan julistusta, käy bongaamassa Brinkkalan sisäpihalta turkulaisia humanisteja.

3. Turun vanha keskusta

Vaikka kiireiselle ulkopaikkakuntalaiselle Vanha Suurtori saattaa näyttäytyä vain kauniina kesäpuistona, kätkee se itseensä monia historiallisia kerroksia keskiajasta nykypäivään asti. Kyseessä on Turun vanha keskusta, hallinnollinen keskittymä ja markkinapaikka, joka pursusi kulta-aikoinaan erilaisista kojuista, myyjistä ja entisajan himoshoppaajista. Vanha Suurtori onkin toiminut erityisesti porvariluokan elinympäristönä. Toisaalta rahojen hypistelyyn ja sosiaalisiin kontakteihin ”vaihtelua” saattoivat tuoda myös toisenlaiset teemat, kuten joukkomestaukset ja Brinkkalan talon vankisellit.

Nykypäivän seikkailija voi ihailla Vanhalla Suurtorilla empire-tyylisiä taloja kuten myös Turun vanhinta rakennusta, Tuomiokirkkoa. Jos taas mukulakivien päällä tepastelu on väsyttänyt jalat, voi näitä lepuutella paikallisten tavoin puiston penkillä. Tarjolla on myös erilaisia, erityisesti kesäsesonkiin keskittyviä kulttuuritapahtumia, kuten esimerkiksi Keskiaikaiset markkinat. Markkinat herättävät historian eloon roolipukujen ja teemaan sopivien myytävien muodossa.

  • Tee tämä: Käy syömässä ruokaähkyt Pinellassa ja jatka siitä Vanhan Suurtorin puiston penkille sulattelemaan ruokaa.